|
Kunto Hirvikoski 25.5.03
Digivideoyhdistyksen jäsenille lainattavaan valosarjaan
kuuluu 3 valaisinta, teholtaan 300-650W. Ne ovat fresnell-linssillä
ja rajaussiivillä varustettuja halogeenivalaisimia. Kaikkiin
on jalustat ja SuperClamp-puristin, jolla kiinnityksen voi
tehdä putkiin, oviin, kaapin reunoihin jne. Myös
valon värin muuttamiseen tarkoitettuja kalvoja on mukana
peruspakkaus.
Desisti Magis valaisimen rakenne

Valaisin on sama sekä 300 että 650W
tehoisena. Myös 500W malleja on olemassa. Yhdistyksen
laukussa on perusvarustuksena 2 kpl 300W ja yksi 650W, joka
on merkitty nippusiteellä sangassa. Tällainen yhdistelmä
on moneen tarkoitukseen yleispätevin, eikä polta
helposti sulakkeita. Suuritehoisin lamppu pitää
vain sijoittaa sinne, missä tarvitaan eniten valoa, yleensä
ns. päävaloksi. Muilla voi tasoitella sen tekemiä
varjoja tai tehostaa joitakin kohtia lisävalolla.
Lamppu on tarkoitettu pidettäväksi
näin päin. Sen saa kyllä ylösalaisinkin,
mutta silloin tuuletus häiriintyy ja kestoikä lyhenee.
Kuumana lamppua ei pitäisi kolistella. Hehkulanka on
silloin arka. Paitsi jalustassa lamppua voi pitää
myös vaikka lattialla tai pöydällä peräkulman
ja sangan varassa, mutta aroille pinnoille kannattaa laittaa
peräpään alle vaikka vanerinpala tai laudankappale.
Polttavan kuumaksi se ei tule. SuperClamp-puristimilla lampun
voi kiinnittää erilaisiin putkiin, oviin, hyllyihin
jne. Kannattaa tarkistaa, että aivan lähistöllä
ei ole mitään palavaa, eikä sprinklereitä
yläpuolella.
Pisteen säätö
lampun perässä muuttaa valaisukulmaa ja samalla
muuttuu teho aivan olennaisesti. Tätä kannattaa
ensinnä säätää, kun etsii tasapainoista
valaistusta. Seuraavaksi siirretään lamppua kauemmaksi
tai lähemmäksi tai vaihdetaan toisen kokoinen polttimo.
Siivet eli valonrajausläpät
lampun edessä muotoilevat valokiilan ja ohjaavat sen
tärkeimmille alueille. Niillä voi korostaa jotakin
osaa kuvassa. Paljon rajaamalla myös teho laskee. Siivet
kuumenevat valokiilassa ja niitä voi paljain käsin
käsitellä vain nopein ottein.
Siipiin kiinnitetään
myös värikalvot ja pehmentävät harsot
ja muut kuumaa kestävät materiaalit, ellei
niitä ole leikattu kalvokehyksiin ja sijoitettu
lampun rungon ja siipien väliin. Se on siistimpi
ratkaisu, mutta hitaampi varsinkin kokeillessa, sillä
kehykset kuumenevat ja niitä voi käsitellä
vain hanskat kädessä. Puiset pyykkipojat ovat
mainio keino värikalvojen kiinnitykseen; eivät
polta sormia, eivätkä itsekään pala.
Tässä lampun edessä on Full CTB, eli
sininen kääntösuodin. Se muuttaa tämän
halogeenivalaisimen valon päivänvalon värilämpötilaan.
Nyt ikkunasta tulevaa valoa ja tätä voi sekoittaa
keskenään ilman mainittavaa värivirhettä.
Usein on kyllä kuvassa miellyttävämmän
näköistä, jos kalvo on vähemmän
sininen, Half CTB, ja siitä tuleva valo on vähän
lämpimämpää kuin ulkoa tuleva. |
|
 |
Lampun vaihtoon voi tulla
tarvetta, jos on täristellyt kuumaa valaisinta
tai ehkäpä postin käsittelyn jäljiltä.
Keltainen salpa nostamalla etuosa kääntyy
sivuun. Nyt on ehdottomasti otettava pistoke irti, sillä
sähköiskun vaara on olemassa. Nämä
eivät ole hullunvarmoja kuluttajalaitteita. Lamppuun
saa koskea vasta kun se on jäähtynyt.
Lamppu vaihdetaan puhtaat kangashanskat kädessä
tai suojapaperin sisällä. Sormenjäljet
palavat pintaan ja lyhentävät lampun ikää.
Lamppu nousee kannastaan ylös ja menee vain yhdellä
tavalla takaisin. Se on siis epäsymmetrinen. Lampun
kanta on GY 9,5 ja tehot 300-650W. Maahantuoja on Hedcom,
mutta samoja lamppuja käytetään yleisesti
muissakin ammattivalaisimissa. |
Valotehot selviävät
tehtaan tuotetiedoista. Sieltä löytyy myös
pdf-käyttöohje.
Mukana tuleva värikalvopaketti
Valosarjan mukaan on hankittu perusvärit valmiiksi neljännesarkkeihin
leikattuna. Ne voi kinnittää pyykkipojilla siipiin.
Lisäksi mukana on muutama metalliverkko kehyksissä
valon pehmentämistä ja osittaista tummennusta varten.
Perusvarustukseen kuuluu ainakin aluksi
3 kpl päivänvaloksi kääntöä
ja sen puolikasta; CTB ja 1/2 CTB, Leen numerot 201 ja 202
4 kpl Frost, joka pehmentää valoa ja samalla vähentää
sen tehoa. Näitä voi laittaa myös useamman
päällekkäin.
2 kpl eri värejä; keltainen, sininen, sinivihreä,
pinkki, sekä vahvat punainen ja vihreä, joita voi
käyttää vaikka kromakey-taustan tekoon. Leen
numeroilla värit ovat suunnilleen: 102, 141, 115, 127,
106 ja 139.
Voit ostaa omia värejä, jos haluat
jotakin erikoisempaa sävyä.
Kalvoja myyvät esim. Starlike
(Leen kalvoja), Foki (Arrin
kalvoja, sama numerointi kuin Leen kalvoissa), Filmfotograferna
(Roscon kalvot) Bergent
oy, kalvoarkit 6€ koko 60x50, numerointi Lee
Tampereella TFP-markkinointi
ja Powerset.
Muuntotaulukoita Leen numeroista Roscoksi löytyy netistä
esim.
täältä. Leen pieniä numeroita, alle
sata, ei juuri käytetä, sillä ne on aikojen
kuluessa korvattu uusilla, joiden numerointi alkaa sadasta.
Pitkästi yli 400 numerot ovat myös harvinaisempia
erikoissarjoja. Kalvoja myyviltä firmoilta saa mallikirjoja
"swatch book", mutta esim. Leen
sivuilla on melko hyvät kuvailut väreistä.
Värimalleja tehtaat eivät ole nettiin laittaneet,
sillä virhetulkintojen mahdollisuus olisi liian suuri.
Videokuvauksessa ei kannata käyttää aivan puhtaita
värejä, sillä ne syövät kuvan terävyydestä
huomattavan osan, kun informaatio välittyy vain yhden
värikanavan kautta. Tässä malliksi Leen sivuilta
parin sinisen vertailu:
|
|
|
| |
|
|
| Steel Blue läpäisee paljon enemmän valoa
ja sen läpi menee myös vihreälle ja punaiselle
kennolle jotakin. |
|
Dark Blue läpäisee vain sinisen,
jolloin videokuvasta tulee helposti suttuinen ja kohiseva.
Teatteriin ja silmälle tehtäviin esityksiin
se käy. |
Mallikirjoissa on usein jonkinlainen spektrianalyysi, jolloin
värin valinta on helpompaa käyttötarkoituksen
mukaan.
|